top of page
Search

Lapset ja perheet ansaitsevat laadukasta varhaiskasvatusta

  • Writer: Riikka Rantanen
    Riikka Rantanen
  • Mar 16, 2023
  • 2 min read

Sain tämän viikon tiistaina vierailla Savulahden päiväkotikoulussa osana varhaiskasvatusviikkoa, joka huipentuu tänään valtakunnalliseen varhaiskasvatuspäivään. Lämmin kiitos kutsusta OAJ Jyväskylälle ja vierailun toteuttamisesta sekä ajasta Savulahden henkilöstölle.


Heräsin tähän päivään lukemalla lapseni päiväkodista tulleen viestin siitä, että ryhmän työntekijä on ollut eilen viimeistä päivää töissä ja uutta työntekijää etsitään pikaisesti. Ryhmässä on ollut levottomampaa viime aikoina muutenkin henkilöstön poissaolojen vuoksi. Reilun vuoden aikana on tullut lukuisia kertoja viestejä kotiin siitä, että lakisääteiset ryhmien suhdeluvut ylittyvät ja jos vain mahdollista, lapsen hoidon toivotaan järjestyvän tällöin kotona maksuhyvitystä vastaan. Työvoimapula ja kriisi on todellinen, ja syvenee kaiken aikaa.


Olen itse aloittanut työurani vuonna 2008 silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa Puuppola-Palokka-alueella päiväkotien varahenkilönä eli lastenhoitajana. Olikin mukava sattuma törmätä päiväkotivierailulla myös tuolta ajalta tuttuihin pariin työntekijään. Nuo ajat tuntuu kuin eiliseltä, vaikka siitä on jo 15 vuotta. Vastavalmistuneena sosionomina en tuolloin työllistynyt heti koulutustani vastaaviin tehtäviin, mikä tuntuu tämänhetkisen työvoimapulan keskellä hieman absurdilta, mutta niin vain ajat muuttuvat.


2019 valmistunut Savulahden päiväkotikoulu on yksi kaupunkimme uusimmista yksiköistä, jossa on noin 250 lasta ja koulun 1.-4.luokilla tällä hetkellä 186 oppilasta. Piha ja ympäröivä luonto kannustavat liikkumaan ja tutkimaan, pihassa on luistelukenttä ja viereisellä pellolla hiihtolatu, järvi myös aivan vieressä. Päiväkodin tilat ovat modernit ja toimivat, toki lapsiryhmiä on paljon eli vilskettä riittää. Päiväkotikoulu mahdollistaa ehyen ja turvallisen siirtymän varhaiskasvatuksesta kouluun. Koronapandemian jälkeen päiväkodin ja koulun yhteistyötä on päästy taas tekemään arjessa molemminpuolin, mikä on mielestäni erityisen arvokasta ja yhteisöllisyyttä tukevaa.


Sain ilokseni kuulla henkilöstöltä kokemuksia hyvästä työilmapiiristä ja johtajuudesta, ja siitä että töihin on mukava tulla. Ne eivät valitettavasti ole itsestäänselviä asioita ja niihin liittyviä tekijöitä tuleekin kaikin keinoin vaalia. Haasteitakin kävimme läpi. Työvoimapula, henkilöstön vaihtuvuus ja sairauslomat aiheuttavat kaikenlaista säätöä ja kuormitusta päivittäin. Varhaiskasvatuksen opettajien työn suunnitteluun varattu aika ei valitettavasti sellaisenaan toteudu lapsiryhmien arjessa. Näihin asioihin tulee etsiä ratkaisuja, ja kuten hyvin tiedämme, nämä ongelmat ovat valtakunnallisia ja edellyttävät myös lainsäädännön kriittistä tarkastelua ja muutoksia.


Varhaiskasvatuslakiin vuonna 2018 tehdyt muutokset eivät olleet mielestäni pelkästään hyviä. Kannatankin sosionomien aseman vahvistamista varhaiskasvatuksessa sekä ratkaisuja joustavampien opinto- ja urapolkujen mahdollistamiseksi ihan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita alalle hakeutumaan ja siellä pysymään.


Kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuus on nyt käytävien vaalien, tulevan hallituskauden ja koko yhteiskuntamme kohtalonkysymys. Varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevia ratkaisuja joudumme tulevina vuosina punnitsemaan erittäin tarkasti myös Jyväskylässä. Tehtävä ei ole helppo sopeuttamispaineiden keskellä. Ennaltaehkäisy, varhainen tuki, korkeakoulutettujen osuuden kasvattaminen, osaamisen vahvistaminen ja työllisyysasteen nostaminen jäävät kuitenkin korulauseiksi, jos emme nyt saa pidettyä huolta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadusta.


Varhaiskasvatus on panostus tulevaisuuteen, lasten ja perheiden hyvinvointiin. Meillä ei ole enää varaa odottaa tilanteen heikkenemistä. Ratkaisuja on haettava aktiivisesti ja toivon jokaisen päättäjän kiinnittävän huomiota tähän. Kentällä tehdään joka päivä merkityksellistä työtä lasten parhaaksi ja vanhempana olen siitä erityisen kiitollinen.


Hyvää varhaiskasvatuspäivää!

 
 
 

Recent Posts

See All
Lapsiperheiden palvelut vaarassa

Koronapandemian aikana ihmisiä kohdataan ja autetaan etulinjassa myös sosiaalipalveluissa. Viime aikoina on käyty tärkeää keskustelua...

 
 
 

Comments


bottom of page