Kaupunginvaltuutettu (sd.), Jyväskylä
Aluevaltuutettu, Keski-Suomen hyvinvointialue
Ehdolla kunta- ja aluevaaleissa 2025


Riikka
Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen sosiaalialan lehtori, ay-aktiivi ja äiti. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Olen myös laillistettu sosiaalityöntekijä. Minulla on monipuolista työkokemusta sosiaalialan asiakastyön tehtävistä sekä projektityöstä. Luottamustehtäviini voit tutustua täällä.
Lähdin mukaan politiikkaan, koska mielestäni päätöksentekoon tarvitaan entistä vahvemmin mukaan sosiaalialan näkemystä ja asiantuntemusta. Haluan tuoda esille sosiaalialan ja -palveluiden vaikuttavuutta ja merkitystä, johon pitää mielestäni kiinnittää erityistä huomiota hyvinvointialueen toiminnassa terveydenhuollon ja pelastustoimen rinnalla. Suuri osa henkilöstöstä työskentelee sosiaalihuollossa ja näitä palveluja voi tarvita elämänsä aikana kuka tahansa meistä, viimeistään ikääntyessä.
​
Olen asunut, kasvanut ja työskennellyt eri puolilla Jyväskylää ja täällä on minulle paljon tärkeitä paikkoja. Siksi minulle on myös tärkeää, että päätöksenteossa kiinnitetään huomiota monipuolisesti eri kaupunginosien ja kylien elinvoimaisuuteen, toimivuuteen ja viihtyvyyteen.
​
Minulle on tärkeää, että kaupungissamme on laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta sekä nuorille heidän tarpeisiinsa vastaavaa toimintaa. Kaupunkiympäristöämme tulee kehittää kestävällä tavalla ja siten, että se olisi kaikille saavutettava. Kulttuuriin ja liikuntaan panostaminen tulisi nähdä investointina, ei kulueränä.
Hyvinvointialueen toiminnassa pitää mielestäni edelleen kiinnittää erityistä huomiota sosiaalihuollon ja -palvelujen merkitykseen ja näiden puolesta olen valmis pitämään ääntä jatkossakin. Taloudelliset vaikeudet ovat leimanneet hyvinvointialueen alkuvaihetta, mutta siitä huolimatta kehittämistyötä palvelujen osalta on jatkettava asukkaiden tarpeisiin vastaten. Minun Keski-Suomessani hyvinvointi, terveys ja turvallisuus rakentuvat laadukkaista ja saavutettavista palveluista, hyvinvoivista ja osaavista työntekijöistä sekä yhteistyöhön ja tietoon perustuvasta päätöksenteosta.